18.1  Heipparallaa... niin pyörähtää viikonloppuna kolmas kuukausi tätä vähäkarppia, läskit on alkanut sulamaan mutta kyllä ne on tiukassa tuossa keskivartalossa, no tietenkin siitä ne viimeksi lähtee missä eniten on :D mutta periksi ei anneta. Muistan aikoinaan saman efektin että, vasta kolmannella laihiskuukaudella alkoi tapahtumaan radikaalisesti, silloin jo "hullukin" huomasi muutoksen.  Kasvoihin on alkanut tulemaan tutut juonteet takaisin ja tietenkin ryppyjä enemmän kun "pulleus" häipyy mutta viis niistä, vanheneminen on ihanaa! Tänään taas salille, salipäiväjokapäivä :)

Eilen kävin pitkästä aikaa kokeilemassa kantapääni kuntoa, kestääkö kävelyä. Lenkillä ollessa ei tuntunut pahalta mutta, auta armias kun pääsin kotiin 1h 10 min päästä ja hetken istahdin niin luoja sitä kipua kantapäässä, oikeastaan koko yö meni asentoa vaihdellessa kun poltto oli niin kova. En tiedä mikä sen kohtalo on, leikkauskin saattaa tulla kyseeseen hankalissa plantaarifaskiiteissa. Pikkusen kyllä nyt masentaa tuo kantapää, se rajoittaa niin paljon elämää, liikuntaa, työhön palaamista ym. tälläisillä lääkkeillä nyt mennään, panadolia 2x3 ja Voltareni (tulehdukseen)  1x3,kuurina aluksi, aloitin eilen vasta, joten ei ihme että olin kipeä. Edellämainitut lääkkeet on tarkoitettu nivelrikon hoitoon.

l%C3%A4%C3%A4kkeet.jpg

16128917_10154880070814720_1544332679_n.

Nautinnollisen lenkin jälkeen punaiset posket.

12.1  Saman kaavan mukaan alkoi tämäkin päivä paitsi että salilla kävin aikaisemmin. Maha mouruaa lounasta koska söin vain aamulla proteiinipannarin ja skyrin. Vatsalaukkuni on pienentynyt ja en tunne enään niin kovaa nälkää kun tämän projektin alussa joten, laskin päivittäisen kalorimäärän tästä 1963 ---------> tähän 1850, eikös se niin mene että jos ei ole nälkä on varaa vielä nipistää päivittäisestä kalorimäärästä, no katsotaan mitä tapahtuu, syön silti monipuolisesti ja terveellisesti, hyväkarppaamalla.

Lounaani vihdoinkin ja vaihteeksi seitikuutioita :p

16107368_10154864018909720_1388479144357

11.1 Tuulista päivää täällä vietetään, salilla on jo käyty ja nyt on leppoisa olo. Salilla on mukavin käydä aamupäivisin, porukkaa on vähän ja laitteet vapaina. En tiedä vaikuttaako spiruliinan syönti jo energiseen olooni, en ole montaa päivää syönyt sitä vielä, mutta voima tunttuu lisääntyneen ja laitteiden vastuksia on saanut nostaa. Pidin kaksi välipäivää salilta, alkoi olemaan ylikunnon oireit elikkä; unettomuus ja väsähtäminen. Kun joka päivä on salipäivä elimistö kyllä kertoo koska on syytä huilata, yksikin välipäivä auttaa 6 peräkkäisen salipäivän jälkeen.

Tälläisen aterian vetasin salin jälkeen; pirkka wokkivih. 216g, 3 popsin nakkia, vihannesten paistamiseen flora/voi 14g, ruokaöljyä 1rkl, rasvaton rahka  250g jonka seassa spiruliinaa 2g, rasvatonta raejuustoa 66g ja vettä tietysti puoli litraa noin aluksi.

15995315_10154859204774720_3498451954460

Fanitan Fitnestukkua ja sen kyllä huomaa :)

15936460_10154859204849720_6935557938592

9.1  Päivä alkaa näillä:

hiilarit 7g, proteiini 41g ja rasva 49g  tällä starttaa hyvin päivä käyntiin, kaksi ateriaa jäljellä. Aamuisin ei ole juurikaan näläntunnetta, seuravan kerran huomaan että tarvitsen ruokaa kun mahani alkaa murisemaan ja kehon lämpötila laskee, syönkin sitten sopivasti toisen aterian juuri ennen salille lähtöä. Salin jälkeen tunnen nälkää, niin kovaa että voisin syödä lautasenkin perään,onneksi se menee ohi päivän viimeisellä aterialla ja pystyn nukkumaan aamuun asti hyvin.

15936621_10154853266139720_2863445647727

Spiruliinaa laitoin kermarahkaan 2 g,  eli puolikkaan tl, aloitus pitää olla varovainen jottei tule huonoa oloa.Tässä 2g on , 7kcal, hiilareita 0,3g, protteiinia 1,3g ja rasvaa 0,1 g

Spirulina sisältää: 

  • 2300% enemmän rautaa kuin pinaatissa 
  • 3900% enemmän beetakaroteenia kuin porkkanassa 
  • 300% enemmän kalsiumia kuin maidossa 
  • 375% enemmän proteiinia kuin lihassa tai tofussa 
  • fytoravinteita 31 kertaa enemmän kuin mustikassa, lue kuvan jälkeen lisätietoa tästä villiruuasta :)

15977189_10154853266099720_4629197777712

Spirulina on täynnä varsinkin urheilijoille ja kasvissyöjille arvokkaita ravinteita. Spirulina muodostaa kaikista maailman organismeista tehokkaimmin proteiineja ja se sisältää 65-71 % hyödynnettävässä muodossa olevaa proteiinia! Tämä tekee siitä ehkäpä maailman rikkaimman proteiininlähteen. 

Spirulina sisältää valtavan määrän kehollemme tärkeitä mineraaleja mm. seleeni, kalsium, rikki. Spirulinan sisältää runsaasti rikkipitoisia aminohappoja (metioniini, kysteiini) sekä harvinaista fykosyaniini -nimistä polypeptidiä. 

Spirulina sisältää runsaasti varsinkin B-ryhmän vitamiineja (B1, B2, B6), sekä beetakaroteenia ja K-vitamiinia. Suurin osa merilevistä sisältää huomattavan suuria määriä välttämättömiä rasvahappoja. Nämä ainesosat ovat tärkeitä lähes kaikkien kehon mekanismien opimaalisen toiminnan kannalta. 

Spirulinaa pidetään äidinmaidon jälkeen parhaana lähteenä gamma-linoleenihapolle (GLA). Ihmisille jotka eivät ole koskaan saaneet äidinmaitoa, suositellaan 150-350 g GLA:ta. 2 rkl spirulinaa sisältää 131 mg GLA:ta. 

Aikoinaan maapallon ilmakehä oli huomattavasti ohuempi ja kasvit suojautuivat useammin sinertävillä väreillä aurinkoa vastaan. Kun nautimme spirulinaa, suojelee sinivihreä pigmentti kehoamme UV-säteilyltä aina solutasolla asti. 

Puhdistamo Spirulina käyttö 

Syö sellaisenaan. Jos pidät mausta, niin pureskele - koostumus on ruokaisa. Muista harjata hampaat kuitenkin ennen ihmisten ilmoille lähtöä ;-)


Alkuperämaa:
Havaji

 

 

Puhdistamo Spirulinajauheen ravintosisältö / 100g:

Energiaa - 333 kcal
Proteiinia - 67 g
Hiilihydraatteja - 16 g
Rasvaa - 5 g
Rautaa - 217 mg
Magnesium - 500 mg
Jodi - 0,5 mg
Kalium - 2000 mg
Seleeni - 30 µg
GLA - 1067 mg
K-vitamiini - 2000 µg
Beetakaroteeni - 375 mg
 
Ainesosat:
Spirulina

 

 

8.1 

Eilen hermostutin karppaajaien infosivulla joitakin ihmisiä kertomalla kuinka tykkään välillä syödä proteiinipatukan esim. kahvin kanssa jos kananmunat alkaa tökkimään, samoin vaelluksilla, elokuvateatterissa tai pitkillä automatkoilla. Osa oli sitä mieltä että ne ovat ihan ok,osa alkoi valistamaan niiden lisäaineiden haitoista ja selvästi olivat näreissään kun en välittänyt. Minua itseä ei lisäaineet hetkauta, olen kohta viisikymppinen ja syönyt kaikkea mikä on ravinnoksi luokiteltu ja olen ihan perusterve ihminen. Autoimmuunisairaus minkä olen saanut jo lapsena johtui ainoastaan siitä että, heti syntymäni jälkeen minut vietiin Joulumerkkikotiin koska isälläni epäiltiin tupeberkuloosia, olin Joulumerkkikodissa  3kk ikään asti ja empä usko että äidinmaidolla olen kokoaikaa ollut. Kirjoitan Joulumerkkikodista oman artikkelin. Sain kaiken tarvittavan tiedon kyseiseltä sivustolta ja pärjään ilman sitä vastedes, jään kaipaamaan muutamia ihmisiä siellä.  :) Eilen tuli syötyä liian vähän, käyttämättömiä kaloreita jäi paljon, noin 800. Kummallista kyllä ei ollut nälkä. Huomasin muuten että hiukset ja kynnet ovat alkaneet kasvamaan vauhdilla, hyväkarppaus sopii minulle täydellisesti.

kal.jpg

Tässäpä uusin löytö kaupasta (varmasti paljon lisäaineita)  uskomattoman hyvän makuisia vanukkaita, ei eroa oikeastaan maultaan tavallisista sokerilisäainenvanukkaista. Rahka alkaa jo kyllästyttämään joten tämä on erinomainen uutuus ja proteiinin lähde rankan salitreenin päälle.

15934544_10154845215579720_1992235479_n.

Tänään aloitan myös tälläisen lisäravinteen, kerron sitten vaikutuksista kun huomaan jotain.

15940966_10154850323704720_7905506062371

5.1  Moikka, upea pakkaskeli pihalla, en nykyään paljoakaan pidä kylmästä mutta kun pukee hyvin se menettelee. Salin jälkeen lähdettiin tytön kanssa vielä pienelle rantalenkille, täytyy kyllä sanoa että kannatti lähteä, aluksi tuntui ylivoimaisen purevalta pakkanen kun järveltä puhalsi pakkasen lisäksi tuuli. Metsäpolullla tuuli ei tuntunut ja keho alkoi lämpenemään. Tuntui mukavalta kun viimevuotisten ulkoiluhousujen alle mahtui bambulegginssit ja toiset paksuhkot legginssit eikä edes kiristänyt liikaa :D Ruokailut on pysynyt samalla mallilla mitä olen aiemmin kirjoitellut samoin kalorit, empä niitä jaksa siksi tähän kirjoitella, eli hyvin mukavalta tuntuu itselle tämä hyväkarppi, mainittakoon että en syö edelleenkään mitään viljatuotteita enkä hedelmiä, ainoastaan kasviksia, juureksia, munia, lihoja, rahkaa,juustoja jne. Tällä hetkellä minulla on niin hirvittävän kylmä että on pakko mennä pukemaan lisää vaatteita päälle, nämä asunnot on niin vetoisia!! Ei auta kun mennä asunnon lämpöisimpää huoneeseen eli makkariin.

ONKO tämä edes totta, näin kylmä!!

15873274_10154842404034720_5565121726156

Tässä fiiliksiä salilta ja lenkiltä,palataan :) p.s täytin muuten 3.1 49v :p ensivuonna viisikymppiset !!

 

15825758_10154841948939720_3793473511935IMG_4686.jpgIMG_4684.jpgIMG_4672.jpg

 

2.1   Ihanaa ja onnekasta alkanutta uutta vuotta. Eilinen oli jo ns. normipäivä ja pääsin salille tekemää kunnon "katumus" treenin 90min, teki kyllä hyvää kun tunsi kuinka kaikki ylimääräinen höttö joka oli elimistöön varastoitunut pääsi tihkumaan ulos. Hassua on se kun antaa välillä itsensä retkahtaa elimistö menee siitä heti sekaisin, esim. nälän tunne, se oli ihan hirveä eilen illalla salin jälkeen, en edes tiedä oliko se nälkää vaan jotain kummallista napostelun himoa, ei näköjään todellakaan saa antaa pirulle pikkusormea kovin usein, olin jo syönyt sallitun rajan ja silti piti vielä hakea maapähkinöitä naposteluun 43g :D  No, pääasia että jäin silti vielä plussalle kulutuksessa.

Eiliset lukemat: tavoite 1963 ---> söin 2340 ---> kulutin 589 ---> jäljellä 212

hiilarit 41g, proteiinit 135g, rasvat 183g

Päivä alkoi tänään näillä, paistettu munajuuston palanen 75g, lempi salaatti vihreä keiju 94g, koskenlaskija cheddar juokseva juusto 30g  sekä naudanjauheliha  10%  153g ( 1 rkl voita)

p.s kulutukseen pystyy  ohjelmallani lisäämään ihan kaiken mitä teet, urheilut ,siivoukset, seksi ym. ym. :)

 

15775048_10154833432399720_1747688439211

Ajattele kesää ja rantoja ,älä anna periksi :)

IMG_6305.jpg

31.12  torstaina  Tuli tilaisuus päästä ilmaiseksi laivan buffettiin, nyt on taas mukava jatkaa vhh elämäntapaa, ylimmän kuvan ruat  oli ihan on, alimmat meni maistelun piikkiin, eipä nuo makeat nyt niin ihmeellisiä olleet, paremminkin vain näyttävät herkullisilta :p

Kotiintulo meni myöhäiseksi joten heräsin vasta 11 paikkeilla, yhdistin aamupalan ja lounaan joka oli ; broilerin ohutleike 111g ,munakas 1,5 munasta , kirsikkatomaatteja 5 kpl ja kourallinen napolitan salaattisekoitusta, kahvia täysmaidolla, lihan paistoin (1 rkl) voissa.

Tänään voisi kuluttaa kaloreita siivoskelemalla ja vakka kipaisemalla lähirannassa kameran kanssa, hiusten värjäystä olisi myös ohjelmassa, siinä se päivä mukavasti kuluukin. Uuttavuotta en kummemmin juhlista vaan se meenee niinkuin muutkin päivät.

15747907_10154822411154720_6253743669351

29.12  Aamupäivää, munakkaalla tässä ollaan taas Tellun kanssa, uskomatonta että siitä on jo 1kk ja 9 päivää kun söin viimeisen leipäni,  ja ihmeellistä miten toisaalta vähän aikaa olen karpannut kun katson ulkomuotoani..? Tottahan olen aktiivisesti kuntoillut ja tarkkaillut syömisiäni mutta karppaaminen pisti kyllä vauhtia asiaan.

Ennen/jälkeen kuva (alempana) on otettu lokakuiselta Romanian matkalta jossa olin 9 päivää, siellä oli oli ruoka ja olut todellla halpaa, paljon tuli käveltyä siellä ja salillakin käytyä yhden kerran vaan oli ne aamupala/välipala sämpylät niin tuhteja että kyllä siellä kunnon pöhön sai aikaiseksi :D todistettavasti ihminen lihoaa, pöhöttyy 5-10 päivässä jos ei yhtään ajattele mitä suuhunsa laittaa.

Eilen olin salilla 120min, kävelin sinne ja takaisin 30min vaan mutta kuitenkin, tein tarkoituksella ns. kahdenpäivän treenin kerralla koska lähden reissuun tänään ja tulen huomenna illalla takaisin. Olin kyllä aika puhki mutta tyytyväinen, tein keskittyneesti selkäpäivän. Lukemat : tavoite kalorit 1963----> söin 2211----> kulutin 817---> jäljelle jäi 569

hiilarit 48g, proteiinit 134g, rasvat 163g

Romaniassa lokakuun alussa läskimahani kanssa, kulkukoirat sai evääni :)

l%C3%A4ski.jpg

Kyllä se kuulkaa ystävät tästä kun ei anneta periksi, valo lisääntyy ja kevättä kohden mennään ja se kesäkin on taas kohta joten, sinne tähtäämme. Muista, vain 30min päivässä reipasta liikuntaa auttaa  tavoitteeseen varmasti ,karppaamisen lisäksi! Palataan :)

IMG_4772.jpg

 

28.12   Päivää, menin vähän myöhään nukkumaan ja  taas lipsahti  herääminen myöhäiselle, muistelen kokeneeni jotain selän kolotuksia ja asentoa tarvi vaihtaa tiheään, onneksi sain lääkäriltä kolmea erilaista taplettia kivunhoitoon, perehdyn niihin huolella ja tutkin miksi niin monta ennen kun alan popsimaan. Myöhäinen treeniaikakin saattoi häiritä yöunia, olin kotona  klo 20 aikoihin.

Eilen olin  salilla 90 min, oli aika rankka treeni, joskus jaksaa yli odotusten ja silloin saa parhaimmat tehot irti treeneistä, toisinaaan laiskottaa ja silloin teen ns. mihinkään lihasryhmään sen kummemmin keskittymättä vaan käyn fiiliksen mukaan laittteita läpi, crostrainerilla ja kuntopyörällä otan pakollisen hengästymisen.

Salin jälkeen kun asetuin katsomaan elokuvaa sänkyyni mietin tarkkaan mitä syön että se olisi monipuolista ja maittavaa, onhan kyseessä kuitenkin päivän viimeinen ateria, joka nyt tosin meni vähän myöhäiseksi salin takia.

siinä see ruhtinaallinen illallinen on: puolukoita 100g, valkohomejuustonpala 50g , lattulootaa 160g ja rasvatonta rahkaa 100g (seassa kaloriton kinuskikastike 1 tl) 

Koko päivä lukemat: Hiilarit 51g , proteiinit 107g ja rasvat 147g,  tavoitekalorit 1963 ------> syöty 1961-------> jäljelle jäi 531

mieli oli hyvä mutta maha oli vihainen ja murisi nälkää nukkumaan alkaessa puolen yön jälkeen ,sanoin  "-turpa kii, nyt nukutaan"-!! Kyllä se sitten rauhottu. Minun mielestä se vatsan ruuan mouruaminen johtuu ainoastaan siitä kun se on tottunut saamaan iltaisin esim. pari tuhtia voileipää jotka turpoaa vatsassa niin että aamulla vasta on nälkä, ei se mouruaminen tarkoita että tarvitsen ruokaa, vatsa vaan yrittää huijata, kunnon vesihörppy auttaa asiaan myös. :D

Joulu meni menojaan ja ei vaikuttanut elämääni juurikaan, kuusi oli (tekokuusi) olohuoneessa kaksi päivää ja sitten vein sen tyttöni uuteen asuntoon, minulla on kolme kissa  ja tytöllä yksi, joten kuusi pysyy paremmin pystyssä tytön kämpässä kuin täällä minun. Tellervo kissa on oikeastaan kokoajan lähettyvilläni, syömme aamupalankin yhdessä, laitan munakkaastani sille paloja kun se kiltisti istuu työpöytäni vieressä olevalla apupöydällä. <3

iltapala.jpg

Palavasilmäinen "minikissa" Tellervo <3

tellervo.jpg

27.12

Saikkuni jatkuu luojan kiitos työsopimuksen loppuun eli viimeiseen päivään tätä kuuta, minulla jyllää siis Plantaarifaskiitti    

 

joka on ollut riesanani melkein koko aikuisiän, lapsena sairastettu lastenreuma on jättänyt jälkensä. Painoa pääsi kertymään kahden peräkkäisen polvileikkauksen takia, ensin leikattiin vas. polvitaipeen takaa  mediaalinen plica kasvain ja sen jälkeen on tehty puhdistusleikkaus kuluman ja kierukanrepeytymisen takia. Vasemman reiden nelipäinen reisilihas on repeytynyt ja siihenkin tarvitsen aktiivista salitreenausta kuten kaikkiin muihinkin vaivoihini. Ilman säännöllistä salitreenausta en pääsisi varmaan sängystä ylös niin paljon kaikki liikkuminen vaikuttaa nivelten joustavuuteen ja aineenvaihduntaan että ihminen pysyy kasassa. Mukaan tulee myös henkinen hyvä olo ja kunnon yöunet, kunhan muistaa ottaa särkylääkkeen :D Leposärythän on nivelrikoissa aika valtavat. Aion ottaa nyt rennosti, ilman murheita ja miettiä uudestaan mitä alan tekemään työkseni, TE keskukselle ilmoitan että otan vastaan vartijan tai järkkärin töitä, hoitoalan on poissuljettu koska se on minulle raskasta fyysisesti ja psyykkisesti. Onneksi on nämä kädentaidot ja valokuvaus, saan aikani kulumaan mukavasti.

Ennen ja jälkeen kuva, tämän vuoden lokakuun alusta eiliseen päivään :D

p.s otan mielelläni vastaan kommentteja ja vinkkejä jos joku asia on mielestäsi huono ja olisi parantamisen varaa :)

ennen%20j%C3%A4lkeen.jpg

26.12

Iltapäiväää, aamupäivä vierähti käsitöiden merkeissä, sain aikaiseksi tehdä puukoruille rasiat ja maalasin yhden puupöllön. Eilen minulla oli Joulu, joten en pysynyt enään laskuissa kalorien määrästä, no sen verran laskin ettei nyt ihan överiksi mennyt, söin koko joulunajan ensimmäisen jouluaterian joka sisälsi: bataattilaatikkoa kaksi rkl samoin lanttulaatikkoa, graavisuolattu lohi, kolme pientä siivua, kotitekoista italian salaattia desi ja kinkkua 100g ja herrajestas että oli hyvää ja vatsa täyttyi...liikaakin. No aamulla vatsa oli taas kuin ei olisi ikinä ruokaa saanutkaan ja päivä alkoi perinteisellä 3 kananmunan ja 5 juustosiivun munakkaalla ja kahvilla. Lounaan söin juuri äsken siinä oli lanttulootaa 120 g ,kuoreton nakki 3kpl, valkohomejuustopala 48g raakaa pinaattia 33g ja kirsikkatomaattia 71g.

Hiilarit tähän mennessä 19g, proteiini 73g ja rasvat 220g. Syömättömiä kaloreita on vielä 494, illemmalla olis taas salitreenit jos jaksaa ;) siinä tämänpäivän värikäs ja herkullinen lounaani/päivällinen.

 

 

tapaninp%C3%A4iv%C3%A4.jpg

P.S jaksoin lähteä salille ,treenasin reisiä, vatsaa ja vyötäröä 70 min ,kyllä kannatti taas, tuli hyvä olo :)

 

 

25.12 Huomenta Joulupäivään, heräsin aikaisin koska pitää käydä lääkärissä jatkamassa saikkua vielä 5 p sitten sopimukseni loppuikin sopivasti, tein kokeiluluontoisesti lähihoitajansijaisuuksia vanhainkodissa ja täytyy sanoa että on suuri helpotus kun loppuu on se vaan yksi raskaimmista työaloista niin ruumillisesti kuin henkisestikkin.

En sitten ottanutkaan eilen suklaata, kävin salilla (70 min) ja ilmeisesti siitä tuli niin hyvä olo ettei suklaa maistunut,otin sen sijaan jäisiä puolukoita 150g :) eiliset lukemat:

tavoite kalorit, 1963 ---> söin, 1957----> kulutin 411---> jäljelle jäi 417

hiilarit 54g, proteiinit 124, rasvat 137

Hah, hoidossa oleva Pellekissa ei oikein ymmärtänyt mun jäisiä puolukoita :D

puolukat.jpg

24.12

Moi taas, mä tiedän ettei ketään kiinnosta nämä jutut nyt kun joulupöydät natisee herkkujen painosta mutta laitan nyt kuitenkin taas juttua, on sitä elämää sitten joulunkin jälkeen ;)  Elikkä, huomasin sellaisen jutun että näillä päiväkaloreilla (1963)  ja kovalla treenillä tapahtuu laihtumisen lisäksi myös nälkiintyminen joten siirryn asteittain ketokarppaamisesta hyväkarppiin, ei ole iso asia nykypäivänä googlettaa mitä mikäkin karppaus tarkoittaa mutta kerron hyväkarpin ruokavaliosta tässä.

Hyväkarppi eroaa ketokarppaamisesta siten että nämä ruoka-aineet ovat minimissä ketokarppaamisessa.

täysjyväviljatuotteet, hapatettu ruisleipä, hiutalepuuro, tumma pasta ja riisi, banaani ja rypäleet sekä pavut ja linssit

Vältä: kuten ketokarppaamisessakin.

  • Valkoisia vehnäjauhoja sekä valkoista riisiä ja pastaa
  • Sokeroituja muroja ja myslejä 
  • Karkkeja ja valkoista sokeria
  • Perunaa ja maissia

Vatsani on paremmassa kunnossa nyt kun se saa lisää kuituja ketokarppaamisessa kuidun määrä oli tosi vähäinen ja se aiheutti kovaa vatsaa ja huonoa oloa, kokeilemalla selviää minllainen ruokavalio on kellekkin hyväksi, puhun ruokavaliosta, en dietistä koska ruokavalio tarkoittaa minulle elinikäistä tapaa syödä, jos ihminen on dietillä ja lopettaa ruokavalion noudattamisen voi olla varma että pudotetut kilot tulee tuplana takaisin. Hyväkarpissa on myös se hyvä puoli että rasvaa saa vähemmän joten saa syödä ns. enemmän, minulle ei ainakaan rasvainen ruoka tee kylläisyyden oloa pitkäksi aikaa kulutus on sen verran kova. Pääasia on että tavoite kalorimäärä ei ylity ja kulutus on suurempaa kuin mitä syö.

Tänään nukuin pitkään, kuten minulla on välillä tapana, heräsin vasta 11 aikoihin joten söin yhdistetyn aamupala/lounaan johon kuului 3 munan juustomunakas ja jälkkäriksi kermarahkaa lakoilla ja kalorittomalla kinuskikastikkeella, kahvia pari isoa kupillista. kermarahka.jpg

Seuraavaksi rahkani on sitten kevyttä ja siirryn pikkuhiljaa taas kevyempiin tuotteisiin joten ruoka-annokseni ovat monipuolisempia ja kylläisyyden tunne kestää pidempään. Tämän jouluaaton ohjelmaan kuuluu pikkuisen maalailua ja salilla käynti, voipi olla että saan siellä olla ihan rauhassa yksinään, palaillaan :) p.s sain taustakuvan kirjoituksen alle  ei ota niin silmiin texti nyt :)

 

22.12 .

90min salin jälkeen suihkuun ja tälläistä iltapalaa, meinasi kyllä mennä kieli mukana, tuntui niin mukavalta syödä muutakin kasvista kuin vaan kukkakaalia, uskomattoman hyvää oli raaka pinatti,suosittelen :)

22.12 to:  hiilarit 45g , proteiini 136g ja  rasva 112g

kulutus 529 kaloria, syöty 1756 ,jäljellä 736 mutta tavoite on 1963, saapi jäädä alle jos jää, saatampa muutaman vatelman vielä imeskellä jos tekee mieli :D

15591053_10154797016899720_8332793934968

Kirjoitan tähän samaan ketjuun uutta,  eli vanhemmat tarinat löydät artikkelin loppuosasta. Eli sain taas uutta tietoa joka olisi kyllä pitänyt itsekkin muistaa että en voi olla alle 20g hiilareilla päivää jos käyn salilla sen 90min kerta, eli aina kun on salipäivä saan syödä hyviä hiilihydraatteja 80-100g /päivä joka ilahaduttaa minua suunnattomasti koska pakastimessa on puolukoita ja vadelmia joita olen himoinnut iltanaposteluun, samoin salaatin voin ottaa myös treenipäivien lisäksi, eli joka päivä, ellei tule ihan sairaan pakottava este salille menemiseen, se kun on vähän niinkuin yhtä rutiininomainen asia kuin esim. suihkussa käyminen :) P.S kantakalvon rappeuman tulehdus jyllää, joten teen salilla kaikkea mitä istuen voi tehdä,ja niitä liikkeitä on PALJON !

Tässä tämän päivän lounaani 120g (2kpl)  munia 1 tl voissa paistettuna ja jauhelihaa 153g , en vielä tässä vaiheessa tiennyt tuota uutta suositusta hiilareista kuntoilevalle, olisin voinut heittää sekaan pari kirsikkatomaattia , no nyt tiedän.

15591022_10154796309319720_3624063424704

 

20.12

Toista kuukautta olen kokeillut karpaamista ja täytyy todeta että se on kyllä minun juttuni, kiloja on lähtenyt vaatekoosta arvellen noin 9kg. josta ensimmäiset kilot ovat tietysti nestettä.  Olo on erinomainen alun järkytyksestä selvittyäni, ensimmäinen viikko oli pahin, nälän tunne häipyi kun elimistö ei saanut enään hiilihydraatteja kuin sallitun minimimäärän tai alle, suositeltu määrä ketokarppaamisessa on 20g/päivä tai alle, minun määrät ovat olleet 17g -25 /päivä. Mukaan tuli lievä pahoinvointi koska elimistö alkoikin saamaan hiilihydraattien sijaan rasvaa :p  tässä muutama kuva mitä popsin kun paino oli jäsähtänyt paikoilleen huolimatta kovasta salitreenistä ym ym.  IMG_2933.jpg

Näyttää terveelliseltä mutta hurja määrä hiilareita esim. nuudeleissa.

 

10414463_10153011667334720_6426009624298

tälläisiä herkkujakin oli silloin tällöin,,ainakin jos oli joku reissu.

herkkua.jpg

makaroonit pois,rakastin makarooniruokia.

salilahh.jpg

tuhti mimmi,jaksoi kyllä silti rehata

juustukak.jpg

nautin vain kuvaa katsellessa, no en ole perso makialle :)

RUSKETUS.jpg

hiusten väri blondi,,noi ei liittynyt karppaamiseen ... ;)

seuraavat kuvat liittyvät uuteen ruokavalioon.

kukkakaali.jpg

kukkakali, parsakaali ehdottomasti, kukkakaalista teen muusia perunamuusin tapaan,aidolla voilla ja laktoosittomalla punaisella maidolla, siksi laktoosittomalla koska siinä on hiilihydraatteja vähemmän.

maustettu%20kala.jpg

kalaa,,kaupasta tai isän verkoista, keskiviikkona saan kuhafileitä isältä :)

seiti.jpg

joissakin näissä tuorejuustoistta on yllättävän vähän hiillareita.

viola.jpg

avokadot kuuluvat ruokavaliooni.

avokado.jpg

Olen seuraillut karppaussivuilla kun ihmiset eivät laihdu vaikka vannovat karpavansa ohjeiden mukaan, joillekkin on tullut jopa lisäkiloja!! Karppaaminen ei tarkoita sitä että näitä rasvaisia herkkuja saa vedellä kaksin käsin, eikä sitä että pelkkä hiilihydraatittomuus laihduttaa, pitää laskea tarkkaan oma kulutus, asettaa kaloritavoite paljonko saa syödä päivässä eikä saa ylittää sitä, liikuntaa pitää harrastaa mielummin joka päivä mutta 3x viikossa 30 min kävelykin auttaa asiaan, ei riitä että kävellee ns. kokopäivän työpaikalla, se on erilaista liikuntaa.

Nyt esimerkki päivän ruuistani ja kulutuksestani:

Taivoite kalorimääräni päivässä on 1963

söin eilen päivän aikana  1811 kaloria, kulutin 529 kaloria ja jäljelle jäi ns. vielä syötäväksi 681 kaloria  joita en tietenkään syönyt koska se  idea on että kuluttaa enemmän kun syö,,no päivä meni pikkusen liian vähillä kaloreilla mutta otan takaisin aina seuraavana päivänä jos elimistö vaatii.

Hiilareita sain 18g, proteiinia 132g ja rasvaa 134g

ruuat mitä söin:

aamulla. 10% jauhelihaa 50g ,munia 3 kpl , 70g punaista maitoa, (munakkaaseen ja kahviin)  ja 1 rkl voita.(munak.paist)

Lounas: Lidin herkullista valkohomejuustoa 70g,  10% jauhelihaa 100g, siinä oli lounas,,jätin tarkoituksella iltaan syömistä koska salin jälkeen kuolen melkein nälkään.

Iltapala:  Lidin kermainen Milbona rahka 100g siihen sekaan 1 tl fitnestukun täysin kaloritonta ja hiilihydraatitonta toffee kastiketta, fastin proteiinipannukakku yksi tuhti  lätty 50g ja rypsiöljyä 3tl.  Eli tuossa on suurinpiirtein minun syömiset per päivvä, kuntosalitreeni ( 90min) joka on päivittäistä kuluttaa  529, lisäksi kotityöt ym. hössötykset.

Tänään olen tähän asti syönyt 1346 jäljellä 617, salitreeni on edessä ja sen jälkeen vielä iltapala.

HYÖDYT: 

Vaatteet putoaa päältä :) kieli on parantunut halkeamista, iho on hyvä, ilmavaivat poissa, tuskin paria pierua enempää vrk :D vatsanturvotus poissa, närästys pois, energisyys lisääntynyt, nivelvaivat vähentyneet, mieliala tasottunut, alun shokin jälkeen, vatsa toimii säännöllisesti, johtuu ilmeisesti rasvaisesta ruuasta, kuituahan en juuri saa muutakuin kukkakaalista ja pähkinöistä. Mitäs vielä... lupaan laittaa ennen ja jälkeen kuvan näytille kun olen päässyt tavoitteeseeni tai tapahtuu edistystä.  Kiitos kiinnostuksesta,kysy vain jos kysyttävää.